tiistai 25. syyskuuta 2012

Sara La Fountainin Herkkumuffinssit



 
Taivaallisen hyviä muffineja. Ohje Sekasopan sivuilta kopioitu.

SARA LA FOUNTAININ
HERKKUMUFFINIT (14-17 KPL)

 AINEKSET:
2 rkl murukahvia
1 rkl maitoa
2 ¾ dl kermaa
100g sulatettua voita
2 munaa
6 dl jauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 ½ tl leivinjauhetta
2 ¾ dl sokeria
puoli pussia Fazer Pätkis -patukkaa:)
puoli pussia Fazer Amerikan pastilleja


Sekoita hyvin keskenään 2 rkl kiehuvaa vettä murukahvin kanssa, lisää maito ja (vatkaamaton)kerma. Lämmitä uuuni 180 asteeseen. Sulata voi ja lisää kerma-kahviseokseen, anna seoksen jäähtyä. Sekoita isossa kulhossa jauhot, sokeri, ruokasooda, ja leivinjauhe. Vatkaa munat ja lisää kerma-voikahviseos, sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää jauhoseos joukkoon, sekoita kevyesti ja lisää joukkoon pilkotut suklaapatukat ja Amerikan pastillit. Sekoita aineet nopeasti sekaisin ja kaada/lusikoi valmis muffinitaikina vuokiin. Hyvä määrä on noin hieman yli puolenvälin muffinivuokaa. Jos laitat taikinaa liikaa vuokaan, taikina turpoaa yli reunojen, sillä taikina turpoaa paistuessaan kovasti.  Ripottele muffinien päälle sokeria ja paista 25-35 minuuttia, uunista riippuen.

Mielestäni paras muffinivuoka on (pirkan)amerikan muffinivuoka, se ei leviä pellille ja silloin muffini pääsee hyvin kohoamaan. Tavalliset paperiset muffinivuoat leviävät helposti, jos kuitenkin käyttää niitä, kannattaa laittaa kaksi vuokaa sisäkkäin jolloin vuoasta tulee tukevampi.
Huom! Älä laita liian tiiviisti muffineja pellille, ne jäävät raaksi jos eivät saa tarpeeksi tilaa paistua.
Kauneimmat muffinit saa jos laittaa yhden paperisen muffinivuoan muffinipellin koloon ja kaataa taikinan siihen. =)

Näihinkin muffineihin voit laittaa juuri niitä karkkeja kuin itse haluat.

1 kommentti:

  1. Todella herkullisia muffineja. Sekä lapset että aikuiset pitivät näitä herkullisina.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi se ilahduttaa aina!