sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Angry Birds kakku

 
Joulukuun vimeisinä päivinä sain kunnian tehdä 5vuotta täyttävälle Roopelle synttärikakun Synttärisankari kovasti toivoi Angry Birds-kakkua joten sellaista sitten. :)
 
Kakku on 8 munan kakku ja välissä valkosuklaa- ja vadelmamousset.
 
 
Valkosuklaamousse:
2munaa
0,5dl sokeria
2,5dl Flora vispiä
1 levyä Pandan valkosuklaata
5 liivatelehteä
tilkka vettä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi.Sulata suklaa vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa. Kaada lopuksi joukkoon kiehuvaan veteen liotetut liivatteet.

 
Mustikkamousse:
5  liivatelehteä
2,5 dl Flora vanillaa vaahdotettuna
200 g vanilja rahkavalmiste (Sunnuntai)
4-5 dl vadelmia, soseutettuna
0,5- 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl vettä liivatteiden liuottamiseen


Laita liivatteet likoamaan runsaaseen, kylmään veteen.
Vaahdota Flora vanilla vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto.
Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Lisää joukkoon soseutetut marjat.
Kuumenna mehu/vesi mikrossa tai pienessä kasarissa kiehuvaksi, purista liivatteet vedestä ja liuota ne kuumaan nesteeseen, anna jäähtyä noin minuutti.
Kaada liivateneste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteeseen.

Kasaa kakku paistovuokaansa ylösalaisin, kelmuta ensin vuoka. Anna hyytyä mielellään yön yli.
Kumoa kakku.
Koristele.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi se ilahduttaa aina!